Lasiterassit & kasvihuoneet | Vinkit syksyllä rakentamiseen
Kaunis Skagen-veranta peltisellä aumakatolla on Nordrumin klassisin verantamalli. Rakentamisen syksy on täällä mikä tarkoittaa, että on aika toteuttaa lasiterassi- ja kasvihuoneunelmia. Syksyllä rakentamisessa on useita hyviä puolia. Nordrum on koonnut tähän vinkit, joiden avulla pääset käynnistämään projektisi jo tänään.
Syksyllä rakentamisen hyviä puolia
- Rakennusluvan käsittelyaika on useimmiten lyhyempi. Kaikissa tapauksissa ei toki rakennuslupaa edes tarvita - oman kunnan rakennusvalvonta vastaa näihin kysymyksiin.
- Enemmän aikaa muihin piha- ja kotiprojekteihin keväällä - lisäksi jää pelivaraa ajankäytölle, mikäli jotain odottamatonta sattuisi projektin aikana.
- Ajankohta, kevät & kesä, jolloin useimmat rakastavat ulkoilma- ja puutarhaelämää pääsevät oikeuksiinsa kaikessa rauhassa. Kevään käynnistäminen kasvihuoneessa/lasiterassilla, josta monet nauttivat, toteutuu eikä sitä tarvitse lykätä vuodella eteenpäin.
- Perustuksen rakentaminen syksyllä on helpompaa, kun maa on kuivempi ja lämpimämpi kuin keväällä, jolloin routa voi vaikeuttaa kaivuutöitä.
- Paremmat mahdollisuudet varata timpuri tai asentaja syksyllä kuin kevään tai kesän rakennusruuhkassa. Mikäli tarvitset ammattilaisen apua, kannattaa jo nyt olla hyvissä ajoin liikenteessä ja pyytää muutamia eri tarjouksia, joista valita sopivin.
Klassinen Skagen-veranta sopii erinomaisesti esimerkiksi vanhempaan kivitaloon.
Vinkit onnistuneen lasiterassi- ja kasvihuoneprojektin käynnistämiseen syksyllä
- Selvitä tarvitseeko lasiterassi tai kasvihuone rakennusluvan. Kunnan rakennusvalvonnasta saa vastaukset tonttia koskeviin rakennuslupakysymyksiin.
- Varaa tarvittaessa ystävien ja sukulaisten apuvoimia hyvissä ajoin tai käänny alan ammattilaisen puoleen. Nordrumilla on oma asentajaverkosto, jonka kautta voit pyytää tarjouksia asennuspalvelusta.
- Ota oman suunnittelun avuksi asiantuntija-apua projektin läpiviemiseen. Näin saatat säästyä ikävimmiltä yllätyksiltä. Nykyisin on tarjolla maksutonta konsultointiapua, ja Nordrum tarjoaa myös ilmaista asiantuntijaneuvontaa lasiterassien, kasvihuoneiden ja muiden puutarharakennusten parissa. Neuvonta-ajan varauksen voi tehdä suoraan yrityksen kotisivuilta.
- Nordrumilla on valmiita pakettiratkaisuja esimerkiksi lasiterassien osalta, jotka saa näppärästi asennettua asennusohjeiden mukaan verrrattuna esimerkiksi työmäärään pitkästa tavarasta rakentamisella.
- Ymmärrämme että monet kohtaavat epävarman taloudellisen tilanteen tänä talvena. Kuitenkin pienin askelin kerrallaan lasiterassi- ja kasvihuoneunelmatkin on mahdollista toteuttaa jo nyt, kannustaa Nordrumin markkinointikoordinaattori Anne Järvinen.
Kaunis syksyinen Seiland-puukasvihuone, 13,8 m².
About Nordrum
Nordrum Oy on osa Skånska Byggvaror -yritystä, joka on vuodesta 1965 valmistanut lasiterasseja, verantoja, kasvihuoneita ja muita puutarharakennuksia, tavoitteena tehdä kodista ja pihasta entistä viihtyisämpi paikka. Lasiterassien tuotantoon erikoistunut tuotanto- ja kokoonpanolaitos sijaitsee Etelä-Ruotsissa. Nordrum Oy on toiminut Suomessa vuodesta 2019, myyntinäyttely Vantaanportissa avattiin helmikuussa 2022. Nordrum toimii osana Byggmax Group -konsernia, jonka piiriin kuuluvat Byggmax, Skånska Byggvaror ja Buildor. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2018 n. 5,12 miljardia kruunua ja Byggmax Group on noteerattu Tukholman pörssissä vuodesta 2010 lähtien. Yhteystiedot: info@nordrum.fi tai 09 424 50130.