Vain joka kymmenes ihminen maapallolla hengittää puhdasta ilmaa. Saasteet rasittavat satojen miljoonien hengitystä ja pahimmillaan ne johtavat vakaviin sairauksiin. Ihmiset saattavat joutua muuttamaan pois kaupungeista, kun hengittäminen käy liian vaikeaksi.
Keksijä Aulis Kärkkäinen oivalsi, kuinka hengitysongelmia voi lievittää. Hän kehitti keuhkoja vahvistavan ja puhdistavan höyryhengityslaitteen alun perin oman vaivansa helpottamiseen. Kun keksintö toimi ja toi ison avun omaan elämään, syntyi ajatus sen viemisestä tuotantoon muiden vastaavassa tilanteessa olevien avuksi. Keksinnön nimeksi tuli WellO2.
Keksintö yhdistää säädettävän hengitysvastuksen ja valitun lämpöisen höryn. Hengitystiet avautuvat ja lämmin höyry pääsee syvälle keuhkoihin. Se poistaa tehokkaasti limaa ja epäpuhtauksia, jolloin hengitys helpottuu. Säännöllinen käyttö nostaa hengityskapasiteettia ja vähentää hengästymistä.
WellO2-laitetta on myyty Suomessa pian 20 000 kappaletta ja tavoite on päästä nopeasti maailmanmarkkinoille.
“WellO2 on siten ainutlaatuinen, että sillä voidaan monipuolisesti harjoituttaa hengityslihaksistoa, tehostaa keuhkojen tuuletusta sekä kosteuttaa ja avartaa hengitysteitä. Vastaavaan laitteeseen en ainakaan itse ole maailmalla törmännyt”, toteaa kliinisen fysiologian emeritusprofessori Anssi Sovijärvi, joka kuuluu Suomen arvostetuimpiin keuhkofunktiospesialisteihin.
Tästä aiheesta saisi mainion tarinan, jonka varsin värikkään elämän elänyt Aulis Kärkkäinen on valmis kertomaan.
Jos haastattelu kiinnostaa, niin otathan yhteyttä:
Hallituksen puheenjohtaja, keksijä Aulis Kärkkäinen
p. 050 057 3105
Good breathing is the foundation of a good life and a fundamental right of every human being. Our Nordic heritage - the fresh air of the northern wilderness and the moist of steamy sauna - are the basis of our happiness and natural wellbeing. Based on our healthcare expertise, we have understood how better breathing improves our daily lives. That is why we are committed to help people breathe better so they can enjoy their lives to the fullest. Wherever they live. WellO2 is a non-medical device that utilizes the globally patented method. The method supports overall well-being by strengthening breathing with resisted breathing exercises and cleansing the lungs with warm steam. WellO2 has developed by experts in the fields of health care, wellness and technology. The innovative solution combines the latest scientific research and technological innovations into non-medical respiratory therapy. The solutions have been tested in a hospital environment and benefits has been proven as part of clinical treatments as well as demanding endurance training by top athletes. Over 60 000 people has chosen to breathe better with the help of WellO2. WellO2 users have shared with us how their general health and well-being has increased with a daily 5 min training routine using the WellO2 lung capacity exercises and steambreathing. Those who have benefited from using WellO2 are: ✔️ People suffering from breathing problems ✔️People suffering from bad air quality ✔️ Elderly ✔️ Athletes and active people ✔️ Singers and voice professionals Read more: wello2.com