Basel toukokuu 2020 – Johtava jokiristeilyoperaattori Scylla on ilmoittanut käynnistävänsä välittömästi liikenteen 34 aluksellaan Euroopan vesireiteillä – yhtenä ensimmäisistä yhtiöistä Covid-19 -epidemian jälkeen. Sveitsiläisyritys liikennöi jokilaivojaan tilauksesta useille eri eurooppalaisille matkanjärjestäjille.
“Olemme tyytyväisinä panneet merkille, että ala on hitaasti palautumassa koronakriisistä ja että jokilaivamme voivat palata nyt takaisin sinne, mihin ne kuuluvatkin, eli Euroopan vesireiteille”, sanoo Scylla AG:n toimitusjohtaja Arno Reitsma. “Asiakkaamme pääsevät jälleen nauttimaan upeista jokiristeilyistä Euroopan kauniilla vesireiteillä, vaikka matkustaminen itsessään on nyt hieman erilaista”, Reitsma lisää.
“On sanomattakin selvää, että kaikki tarvittavat turvallisuus- ja hygieniatoimenpiteet on otettu käyttöön kaikilla laivoillamme”, Reitsma selittää.
Yksi niistä on turvavälien noudattaminen koko laivalla olon ajan – vain rekisteröidyillä, etukäteen terveystarkastuksessa käyneillä matkustajilla on pääsy laivalle.
Pienempi matkustajamäärä, pakolliset kasvomaskit, säännöllinen pintojen desinfiointi ja pöytiintarjoilu ovat myös osa uusia toimenpiteitä. Lisäksi laivalla on aina mukana lääkäri tekemässä terveystarkastuksia ja konsultoimassa sekä matkustajia että miehistön jäseniä.
”Matkustaminen on muuttunut, mutta laivojemme matkustajat pääsevät yhä nauttimaan jokiristeilyistämme”, Reitsma sanoo.
Scylla aloittaa liikenteen Euroopan vesireiteillä sitä mukaa kun matkustusrajoituksia puretaan. Lisäksi uutuutena valikoimassa on lyhyempiä ”miniristeilyjä”, joiden kysyntä ja ennakkovaraustilanne näyttävät jo todella vahvoilta.
Lisätietoa Scyllasta löytyy tästä linkistä: www.scylla.ch/en
Lehdistöyhteyshenkilö:
Jef Pelkmans
PR & Communication Manager
Puhelin +32 (0) 3 38 01 918
Matkapuhelin +31 (0) 6 15 58 59 06
Email: jef.pelkmans@scylla.ch
United Spirit Nordic on riippumaton matkailualan myynti-, markkinointi- ja PR-yritys. Pääkonttorimme sijaitsee Kööpenhaminassa, Tanskassa. Palvelumme kattavat Skandinavian ja Suomen sekä Baltian maat. Innovatiivisuus, toiminnallisuus, tavoitteellisuus ja johdonmukaisuus kuvaavat United Spirit Nordicin toimintaa, kuten myös käytännönläheisyys ja ystävällisyys. Sekä meidän että yhteistyökumppaneidemme tavoitteena on pitkän tähtäimen menestys. Olemme pieni tiimi, mutta laajan kokemuksemme avulla toteutamme menestyksekkäitä kampanjoita ammattitaitoisesti. Tarjoamme luotettavuutta, työmoraalia, jatkuvuutta ja motivaatiota.