Malediivit ei ole pelkästään häämatkalaisten ja pariskuntien romanttinen matkakohde. Pieni saarivaltio on kohonnut myös perheiden lomasuosikiksi.
Perheet valtaavat paratiisin
Intian valtameressä sijaitseva Malediivien saarivaltio on täynnä viiden tähden luksusresorteja. Malediivien atolleilta löytyy yli 100 yltäkylläistä lomanviettopaikkaa, joista jokainen sijaitsee omalla pikku saarellaan. Majoitusvaihtoehtoja löytyy joka hintaluokasta ja Malediivit houkuttelee pohjoismaisia matkailijoita myös nauttimaan läpi vuoden tasaisesta 28-30 asteen trooppisesta lämmöstä.
Malediivit on vahvasti riippuvainen turismista, joka on kalastuksen ohella yksi maan pääelinkeinoja. Kokonaista 28 prosenttia Malediivien kansantulosta muodostuu matkailusta. Siksi myös perhematkailun kehittämiseen panostetaan ja perhematkustajia arvostetaan kohderyhmänä.
Tunnissa kentältä omaan villaan
Yksi Malediivien perheystävällisimmistä luksushotelleista avasi ovensa vuonna 2017: Grand Park Kodhipparu, Maldives sijaitsee omalla saarellaan North Male -atollilla vain 20 minuutin pikavenematkan päässä Malen kansainväliseltä lentokentältä. Astuttuasi ulos lentokoneesta kestää korkeintaan tunnin verran kun pääset jo avaamaan oman yksityisen villasi oven ja aloittamaan lomasta nauttimisen. Pienen aikaeron ja lyhyen kuljetuksen ansiosta Grand Park Kodhipparu, Maldives on loistava perhematkakohde. Ei tarpeetonta odottelua, ei kärttyisiä lapsia.
Resortin tarjonnassa on lapsimatkustajille monenlaista tekemistä; leikkipaikkoja perheen pienimmille sekä ulkona että sisätiloissa, joissa ystävällinen henkilökunta myös opettaa lapsille uusia, kivoja asioita. Isommat lapset voivat lähteä snorklaamaan saarta ympäröivälle koralliriutalle. Monet vesiurheilumahdollisuudet tarjoavat mukavaa tekemistä ja kunnon kohottamista koko perheelle. Nousuvarjolla liitelyn, kajakilla melonnan, vesiskootterilla ajelun tai SUP-laudalla melonnan lisäksi voi osallistua sukelluskurssille ammattilaiskouluttajan johdolla.
Lapset majoittuvat maksutta
Juuri nyt Grand Park Kodhipparu, Maldives tarjoaa majoituksen jopa kahdelle lapselle samassa villassa aikuisten kanssa täysin ilmaiseksi. Tarjous on voimassa kahdelle alle 9-vuotiaalle tai yhdelle 9-11-vuotiaalle lapselle sisältäen myös meno-paluu-lentokenttäkuljetukset.
Matkustusaika: 1. toukokuuta - 30. syyskuuta 2019.
Lisätietoja tarjouksesta matkatoimistoille ja matkanjärjestäjille antaa Jonas Sehested, e-mail tai puhelin +45 22622363.
Grand Park Kodhipparu, Maldives
Kesäkuussa 2017 avattu Grand Park Kodhipparu, Maldives on osa Grand Park Group -hotelliketjua ja sen ensimmäinen luksusresort. Se sijaitsee vain 20 minuutin pikavenematkan päässä Malen kansainväliseltä lentokentältä. ”Yksi saari – yksi resort” -konsepti tarjoaa vierailleen yhteensä 120 idyllistä Strand-, Pool- ja Overwater-villaa sekä kahden makuuhuoneen Grand Residence -villaa, joiden kaikkien suunnittelusta on vastannut Hirsch Bedner Associates.
Resortin palveluihin lukeutuu kolme ruokaravintolaa, palkittu spa-osasto, infinity pool -uima-allas, rantaklubi, kuntokeskus ja lastenkerho sekä sukellus- ja vesiurheilumahdollisuudet. Lue lisää tästä
United Spirit Nordic on riippumaton matkailualan myynti-, markkinointi- ja PR-yritys. Pääkonttorimme sijaitsee Kööpenhaminassa, Tanskassa. Palvelumme kattavat Skandinavian ja Suomen sekä Baltian maat. Innovatiivisuus, toiminnallisuus, tavoitteellisuus ja johdonmukaisuus kuvaavat United Spirit Nordicin toimintaa, kuten myös käytännönläheisyys ja ystävällisyys. Sekä meidän että yhteistyökumppaneidemme tavoitteena on pitkän tähtäimen menestys. Olemme pieni tiimi, mutta laajan kokemuksemme avulla toteutamme menestyksekkäitä kampanjoita ammattitaitoisesti. Tarjoamme luotettavuutta, työmoraalia, jatkuvuutta ja motivaatiota.