10.2.2022
Jos haluat varmistaa, että yritykseesi on esteetön käynti, esimerkiksi pyörätuolihissin asentaminen tai sen varmistaminen, että liikuntaesteisille on varattu pysäköintitilaa ja mukautettuja wc-tiloja, on välttämätöntä, muttei läheskään riittävää. Täysin esteettömässä yrityksessä kaikki esteet poistetaan, jotta kaikki asiakkaat voivat hyötyä yrityksen tarjonnasta lihasvoimasta, näkökyvystä, kuulosta tai henkisistä kyvyistä riippumatta. Vaikka täydellisen esteettömyyden saavuttaminen on vaikeaa, asiakkaiden pääsyn helpottaminen on sen arvoista sekä humanitaarisesta että liiketoiminnallisesta näkökulmasta.
MIKSI TEHDÄ YRITYKSESTÄ ESTEETÖN?
WHO:n (Maailman terveysjärjestö) mukaan yli miljardi ihmistä eli 15 prosenttia maailman väestöstä elää jonkinlaisen rajoitteen kanssa. 15 prosenttia maailman väestöstä on huomattava määrä, mikä puolestaan tarkoittaa, että rajoitteelliset muodostavat todennäköisesti merkittävän osan asiakaskunnastasi.
Lisäksi esteettömyys on yleensä yksi perusoikeuksista ihmisoikeuslaissa (asetus rakennuksen esteettömyydestä). Rakennusten, tuotteiden, palveluiden ja toimintojen tulisi olla kaikkien saatavilla, jotta jokainen voi rajoitteistaan riippumatta elää mahdollisimman täysipainoisesti ja mukavasti. Oikea kysymys ei siis ole, miksi vaan milloin sinun pitäisi tehdä toimipaikastasi esteetön.
Alla olevien neuvojen avulla pääset alkuun ja teet yrityksestäsi viihtyisämmän kaikille asiakkaillesi.
Keltaisella kontrastivärillä päällystetty kohokuviolaatta auttaa näkörajoitteisia suunnistamaan.
ESTEETÖN SISÄÄNKÄYNTI
Sisäänkäynnin on oltava selkeästi merkitty ja esteetön, ja toimipaikan edessä olevan tilan on oltava tasainen ja esteetön. Jos maa on kalteva tai jos sisäänkäyntiin tarvitaan luiska, kaltevuus saa olla sisätiloissa enintään 1:12,5 (tai 8 prosenttia) ja ulkotiloissa 1:20 (tai 5 prosenttia). Myös kulkuväylän ja sisäänkäyntioven on oltava riittävän leveä pyörätuolille, mieluiten 900 mm tai jopa 1 200 mm, jos pyörätuolia on käännettävä rakennukseen päästäkseen. Jos haluat, että kaksi pyörätuolia voi kulkea sisään ja ulos samanaikaisesti, tarvitaan vähintään 1 800–2 000 mm:n vapaa aukon leveys.
Automaattiset liukuovet, joissa on liiketunnistimet, tai perinteiset yksisaranaiset ovet, joissa on sähkökäyttöiset ovipumput, helpottavat pyörätuolia ja rollaattoria käyttävien henkilöiden kulkua. Automaattisilla ovipumpuilla varustetuissa yksisaranaisissa ovissa voi olla myös avauspainike, joka on sijoitettu kauemmas ovesta, jotta pyörätuolin käyttäjän ja oven välillä on turvallinen etäisyys oven avautuessa.
Jotta näkörajoitteisten olisi helpompi löytää sisäänkäynti, varmista, että sekä kulkureitti että sisäänkäynti on merkitty selvästi ja mieluiten kontrastivärillä. Kontrastivärin ei kuitenkaan tarvitse olla kirkas, vaan se voi hyvinkin olla neutraalien värien, kuten valkoisen ja tummanharmaan, kontrasti. Toinen hyvä ratkaisu esteettömyyden parantamiseen on parantaa sisäänkäyntiin johtavaa kulkureittiä kohokuviolaatoilla.
Tämä modulaarinen kevythissi tarjoaa ratkaisun, jolla pääsee helposti kaikkiin kerroksiin ja jonka asennus ei tarvitse suuria rakenteellisia muutoksia.
ESTEETTÖMYYS KERROSTEN VÄLILLÄ
Asiakastilat jakautuvat toisinaan useisiin kerroksiin ja sisältävät yhden tai useamman jaetun tason. Varmista, että portaiden alareunaan ja yläreunaan lisätään kohokuvioituja laattoja ja näkörajoitteisia asiakkaita varten kontrastinväriset porrasnokat.
Paras ratkaisu on yleensä asentaa hissi, jotta pyörätuolia, kävelysauvoja, kainalosauvoja tai kävelykeppejä käyttävät henkilöt tai vanhemmat, joilla on lastenvaunut, pääsevät helposti toimitilasi kaikkiin kerroksiin. Tämäntyyppisiä hissejä on useita eri malleja, kuten tasonostimia ja perinteisiä hissejä. Vaikka hissi saattaa tuntua suurelta investoinnilta, siitä on paljon hyötyä monille asiakkaillesi ja suuri apu henkilökunnallesi, kun heidän on kuljetettava tavaroita tai raskaita esineitä kerroksesta toiseen.
Kontrastinväriset porrasnokat ja kohokuvioidut lattiapinnat voivat myös näyttää tyylikkäiltä.
HELPPOA SUUNNISTAMISTA
Yksinkertaiset opasteet, joissa on voimakas kontrasti, kohokuviolaatat sekä selkeästi merkityt ja riittävän leveät kulkuväylät, auttavat asiakkaitasi löytämään tiensä toimipaikassasi.
Edellä mainitut neuvot ovat yleisiä. Jos haluat varmistaa, että noudatat paikallisia esteettömyysmääräyksiä ja löydät yrityksesi ja asiakkaidesi kannalta parhaat ratkaisut, on aina hyvä ottaa yhteyttä alan konsulttiin.
Koulutuksen avulla henkilökuntasi pystyy tukemaan kaikkia asiakkaiden tarpeita entistä varmemmin ja paremmin.
KOULUTA HENKILÖSTÖÄ ESTEETTÖMYYSASIOISSA
Lopuksi on tärkeää, että henkilökunnalle annetaan koulutusta siitä, miten eri asiakkaita toivotetaan tervetulleiksi ja miten heitä autetaan. Kansalliset tai paikalliset vammaisjärjestöt tarjoavat usein ohjaavia kursseja, ja tarjolla on myös verkkokursseja. Koulutuksen avulla henkilökuntasi voi luottaa siihen, että he pystyvät tukemaan kaikenlaisia asiakastarpeita, mikä parantaa asiakaspalvelua kokonaisuudessaan. Tässä on muutama alustava vinkki:
Lisätietoja esteettömyydestä yrityksistä saat täältä ja esteettömyyssuosituksista Suomessa RT ohjekortista. Jos haluat lukea muita tämän kaltaisia artikkeleita, käy blogialueellamme.
Cibes Lift perustettiin vuonna 1947, kun ruotsalainen hissien kehittäjä Bertil Svedberg käynnisti tavarahissejä valmistaneen yrityksen. 1960-luvun puolivälissä tuotiin markkinoille ensimmäinen asuinrakennushissien sukupolvi. Cibes Lift jatkoi kasvuaan ja ensimmäinen sarja lavahissejä kehitettiin Järbon pikkukaupungissa sijainneessa tehtaassa. Cibes Liftistä tuli osa Cibes Lift Group -konsernia. Vuonna 2012 päätoimipaikka ja tuotantolaitokset siirrettiin Gävleen (200 km Tukholmasta pohjoiseen). Huippumoderneine tuotantolinjoineen tämä on yrityksemme sydän. Cibes Hissit Oy perustettiin vuonna 1996 pienenä perheyhtiönä (Hissipörssi), joka erikoistui kevyt- ja porrashissiratkaisujen toteuttamiseen koko Suomen alueella. 20 vuoden aikana yhtiö kasvoi alan suurimmaksi toimittajaksi Suomessa ja vuonna 2013 liittyi Cibes Lift Groupiin, jonka ansiosta tuotevalikoimaa ja toimintaa voitiin jatkokehittää. Vuonna 2018 konserniin liittyi myös Turkulainen Amslift Oy, joka on Suomen johtava jälkiasennushissien toimittaja. Amslift Oy on perustettu vuonna 1997. AMSLIFT-hissit kootaan parhaiden eurooppalaisten, pääasiassa ruotsalaisten, ISO 9001 -sertifioitujen valmistajien komponenteista. Tällä varmistetaan paitsi hissien korkea laatu, myös varaosien hyvä saatavuus. Päätoimittajana on vuonna 1958 perustettu GMV-konserni, joka on ylivoimaisesti maailman suurin hissihydrauliikkavalmistaja. Lisätietoja www.amslift.fi Vuonna 2020 konserniin liittyi myös Muuramessa pääkonttoriaan pitävä RH Tekniikka Oy, joka on erikoistunut arvokiinteistöjen räätälöityihin hissiratkaisuihin. RH Tekniikka Oy on perustettu vuonna 2004. RH Tekniikan yhtenä erikoisuutena on Suomessa valmistetut pyöreät hissit portaan keskelle. Lisätietoja www.rhtekniikka.fi Cibes Lift Groupin liikevaihto nousi vuonna 2018 ensimmäistä kertaa yli 100 miljoonan euron ja työntekijämäärä ylitti 500 henkilön rajan. Vuosi 2020 alkoi 160 miljoonan euron liikevaihto takana ja henkilöstömäärä nousi yli 800 henkilön. Myyntiä Cibes Lift Groupilla on yli 50 maassa ympäri maailmaa. 1.1.2021 Cibes Hissit Oy ja Amslift Oy fuusioituvat Cibes Amslift Oy:ksi, joka on yksi Suomen suurimpia hissiyhtiöitä.