2020-07-20 14:14Press release

Kahdeksan kymmenestä lukee kesällä kirjan

Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta on lukenut tai aikoo lukea kesän aikana painetun kirjan. Kirjan lukemista suunnittelevista vastaajista suurempi osa on naisia, ja eniten lukuintoa herättävät dekkarit ja romaanit.

Adlibris ja Kantar SIFO ovat tehneet yhteistyössä tutkimuksen, jossa tuhat suomalaista kertoo kiinnostuksestaan lukea painettuja kirjoja kesäaikaan. Tutkimustuloksen mukaan kahdeksan kymmenestä suomalaisesta on lukenut tai aikoo lukea painetun kirjan kesän aikana. Kiinnostus lukemista kohtaan on hieman suurempi naispuolisten kuin miespuolisten vastaajien keskuudessa.  Suurin osa vastaajista perustelee kasvanutta kiinnostustaan kirjojen lukemiseen sillä, että aikaa lukemiselle on tänä vuonna enemmän viime vuoteen verrattuna.

Tutkimus osoittaa, että suomalaiset lukevat kirjoja ensisijaisesti rentoutuakseen. Useat vastaajat kertoivat myös, että heillä on henkilökohtainen tavoite lukea enemmän painettuja kirjoja. Kolmasosa vastaajista totesi, että he ovat väsyneitä katselemaan näyttöä, ja tahtovat sen vuoksi käyttää enemmän aikaa kirjojen lukemiseen. Eniten kiinnostusta vastaajissa herättää romaanien ja dekkareiden lukeminen. Voimakkaimmin kiinnostus lukemiseen on kasvussa maakunnissa.

- On erittäin hienoa, että painettujen kirjojen lukeminen kiinnostaa aiempaa enemmän. Vastaajista jopa 27 prosenttia kertoi aikovansa lukea enemmän kirjoja tänä kesänä vuodentakaiseen verrattuna. Tutkimuksessa erottui erityisen selkeästi 18–35-vuotiaiden vastaajien kohonnut kiinnostus lukea kirjoja, mikä on erittäin positiivista. Toivomme, että kehitys jatkuu samaan suuntaan, sanoo Adlibriksen toimitusjohtaja Jonas Karlén.

Tiivistelmä tutkimustuloksista:

- 80 prosenttia kaikista vastaajista on lukenut tai aikoo lukea kesän aikana painetun kirjan.

- 85 prosenttia naispuolisista vastaajista on lukenut tai aikoo lukea kesän aikana painetun kirjan.

- 73 prosenttia miespuolisista vastaajista on lukenut tai aikoo lukea kesän aikana painetun kirjan.

- 36 prosenttia vastaajista aikoo lukea enemmän kirjoja kesän aikana vuodentakaiseen verrattuna.

- 41 prosenttia vastaajista kertoo asettaneensa itselleen henkilökohtaisen tavoitteen lukea enemmän kirjoja tänä vuonna ja toteaa, että kirjojen lukemiseen on nyt enemmän aikaa.

- 33 prosenttia vastaajista kertoo olevansa väsyneitä näytön katselemiseen.

- 51 prosenttia naispuolisista vastaajista kertoo, että heillä on nyt enemmän aikaa lukea kirjoja. Vastaava luku miespuolisten vastaajien keskuudessa on 39 prosenttia.

  • Erityisesti 18–35-vuotiaat vastaajat kertovat, että heidän kiinnostuksensa lukemista kohtaan on kasvanut.
  • Genreistä eniten kiinnostavat dekkarit ja romaanit. Eritoten miespuoliset vastaajat ovat kiinnostuneita dekkareista ja romaaneista, kun taas naispuoliset vastaajat ovat monipuolisemmin kiinnostuneita eri tyylilaleja edustavista kirjoista.
  • 26 prosenttia vastaajista kertoo, että he haluavat lukea kesän aikana kirjan viihteen merkeissä. Lisäksi 45 prosenttia vastaajista perustelee lukemista rentoutumisella.


About Adlibris Finland Oy

Adlibris.com - Pohjoismaiden suurin verkkokirjakauppa! 10 000 000 kirjaa, toimistotarvikkeet, askartelu- ja käsityötuotteet sekä lelut ja lastentarvikkeet Nopea toimitus - Edulliset hinnat

Contacts

Elias Vieglins
PR Manager
Elias Vieglins